Koeajossa Dodge Charger

Vuokrasin heinäkuussa 2015 käyttööni 3,6-litraisella, 292-hevosvoimaisella moottorilla varustetun mustan Dodge Chargerin Miamin lentoasemalta ja ajoin sillä kolme päivää, palauttaen sen lopulta Orlandoon (varsinaisen matkakertomukseni voit lukea täältä).

Vuokrasin auton Economy Car Rentalsin kautta ja vuokrayhtiönä toimi Alamo.

Ajoni Chargerilla tapahtui melko lailla tasan taajama-ajon ja maantieajon välillä. Maileja kertyi n. 400 (= n. 650 km) ja bensaa kului n. 14 gallonaa (= n. 53 litraa). Menovettä kului siis hieman runsaat 8 l/100 km, mikä on mielestäni yllättävän vähän, kun ottaa huomioon auton koon (pituus 5,09 cm, leveys 1,89 cm, paino n. 2.000 kg) sekä moottorin koon ja tehon.

Dodge Charger

Autoon istuessani alkuun tuntui, että ikkunat ovat varsin pienet eikä näkyvyys ulos ole kaikkein parhaimpia. Säädettyäni istuimeni sekä ratin ja peilit kohdilleen, olin kuitenkin hieman hämmästynyt siitä, kuinka hyvin kuljettajan paikalta itse asiassa näki ulos.

Chargerin tavaratila ei ole kaikkein kookkaimpia eikä sen muoto kaikkein tilatehokkain. Yhden miehen matkatavarat (yksi iso ja yksi pieni matkalaukku sekä laptop-salkku) mahtuivat kuitenkin sisään ilman sen ihmeellisempää sijoittelua.

Dodge Charger takaa

Chargerilla ajaminen osoittautui heti ensi metreistä lähtien yllättävän helpoksi. Kaasupolkimen vaste oli luonteva ihan hiljaiseen ajoonkin ja tarvittaessa polkimen pohjaan polkaisu tuotti varsin mukavan ja hallitun kiihtyvyyden.

Itse asiassa autoa ei voi kutsua mitenkään räjähtäväksi vaan pikemminkin maltilliseksi. Silti, niin haluttaessa, auton sai liikkeelle varsin ripeästi ja esimerkiksi risteyksistä liikenteen sekaan survaisu sujui erittäin näppärästi.

Maantieajossa Charger osoittautui varsin mukavaksi matka-autoksi. Auto oli huomiota herättävän hiljainen ja se kulki tasaisesti ja tanakasti. Terävät saumat kyllä kuuluivat ja tuntuivat, mutta eivät millään tapaa häiritsevästi. Vaikka ohjausta ei voikaan kehua erityisen tunnokkaaksi, auto kulki suoraan ilman turhaa holhoamista.

Kahdeksanpykäläinen automaattivaihteisto hoiti tehtävänsä pääasiassa pehmeästi ja huomaamattomasti. Vain joissain kiihdytystilanteissa vaihtaminen ylöspäin tuntui viipyvän turhan pitkään, vaikka kaasua oli jo höllennetty. Lisäksi aivan alussa hidastuksen viime metreillä vaihteisto nyki pari kertaa oudosti. Tämä piirre kuitenkin katosi pian (tai sitten siihen tottui niin, että siihen ei enää kiinnittänyt huomiota).

Dodge Chargerin 3,6 l moottori

Taajama-ajossa auto oli kevyt pyöritellä, mutta pysäköidessä auton kulmien ja koon hahmottaminen oli melko hankalaa. Pysäköinti kannattikin suorittaa peruuttamalla, sillä pysäköintitutkan avulla peräpään etäisyydet oli melko helppoa hahmottaa. Tosin sivupeilien näyttämä alue oli erityisesti alaspäin aivan liian rajallinen.

Kuljettajan paikalla viihtyi kaikin puolin ihan hyvin. Istuin ei ollut paras kokemistani, mutta silti siinä jaksoi istua pitempiäkin aikoja ilman takapuolen tai jalkojen puutumista. Hallintalaitteet olivat hyvin käsillä, joskaan kosketusnäytön käyttöliittymä ei ollut kaikkein selkeimpiä.

Kaiken kaikkiaan Dodge Charger oli varsin positiivinen kokemus, joka muutti käsitystäni amerikkalaisista autoista myönteisempään suuntaan. Ei Charger toki pärjää ajettavuudessa eurooppalaisille premium-autoille, mutta siinä yhdistyy tietynlainen mukavuus ja helppous tehoon ja tanakkuuteen. Ei siis lainkaan huono valinta, mikäli aiot ajella muutaman päivän USA:ssa vuokra-autolla. Edellyttäen, että et tarvitse kovin suurta kuljetuskapasiteettia.